888.com Groupille yli kahdeksan miljoonan euron sakko

Pelaamisen hallinta petti – Yhtiölle jättisakot

Peliyhtiö 888 on tuomittu peräti 7 800 000 £ (8,5 milj. €) sakkoihin pelaajien heikon ja välinpitämättömän käsittelyn vuoksi – siis asiassa jonka pitäisi olla kaikkein epäluotettavimpienkin nettikasinoiden kohdalla kunnossa. Määrätty sakko on suuruudeltaan ennätysluokkaa ja se vaikuttaa 888:n kokoisen sivuston toimintaan merkittävästi.

Asia tuli ilmi ensimmäisen kerran kuluneen vuoden toukokuussa, jolloin 888:n lisenssin tarkastuksessa löydettiin vakava ongelma, jonka vuoksi pelitilinsä sulkeneet pystyivät edelleen kirjautumaan ja jatkamaan pelaamistaan 888Bingon kautta. Tänä aikana 7000 pelitilinsä sulkenutta pelaajaa talletti rahaa peräti 3 500 000 punnan edestä – aikana jolloin heidän pelaamisensa olisi pitänyt estää täysin.

888 -sivustoa syytetään myös siitä, että he eivät tarkkailleet pelaajiaan riittävän hyvin huolehtiakseen sellaisista asiakkaista, joiden toiminta viittasi selvästi ongelmapelaamiseen. Esimerkiksi eräs pelaaja hävisi 1 300 000 punnan edestä, joista osa oli kerrytetty varastamalla työnantajalta.

UKGC tunnetaan yhtenä luotettavimmista ja kaikkein arvostetuimmista lisenssin myöntäjistä. Tilanne on leimannut heitäkin, joten UKGC:n toimitusjohtaja Sarah Harrison toteaakin, että ongelmapelaajien tarkkailu ei ole valinnaista, vaan pakollista toimintaa peliyhtiön kannalta, johon pitäisi ongelmatilanteissa puuttua välittömästi ja tässä tilanteessa niin ei ole toimittu.

Liki kahdeksaan miljoonaan yltäneellä sakolla korvataan niin pelaajien menetyksiä, väärin tavoin hankittuja pelivaroja ja ennen kaikkea valtaosalla sakosta rangaistaan 888:a sen heikosta toiminnastaan ja 4 250 000 punnan summa ohjataan ongelmapelaamista vastaan.

Kyseinen tapahtuma ei ole kuitenkaan 888:n loppu, mutta kyseisellä sakolla varmistettaneen, että vastaavaa ei tule enää tapahtumaan.

Lähde: http://www.igamingbusiness.com/news/888-fined-78m-failing-protect-vulnerable-customers

Jätä kommentti